Lappi – sesonkiyrittäjän unelma

Rakas Lappimme on monien yrittäjien mieleen varsinkin kesän ja talven suosittuina sesonkeina. Lappi on maailmankin mittapuulla äärimmäisen lumoava paikka eikä tämä ole enää turistien keskuudessa mikään salaisuus. Lapin matkailu sekä turismi on kukoistanut jo vuosikausia eikä loppua ole näkyvissä. Uusi sukupolvemme ainoastaan kiihdyttää Lapin matkailu ja voimmekin tulevaisuudessa odottaa yhä enemmän erikoisempia tapoja rahastaa rakkaalla ja upealla luonnollamme. Vaikka luonnolla rahastaminen kuulostaakin hieman moraalittomalta, voi tätä tehdä monella luovalla tavalla. Kun käytämme luontoamme omien hyötyjen tavoitteluun, meidän tulisi pyrkiä jatkuvuuteen sekä ekologisuuteen. Näiden pitäisi olla myös itsestäänselviä asioita. Ei siis hakata metsiä pelkästään sen vuoksi, että saamme rakennettua toinen toistaan erikoisempia lomakyliä ulkomaalaisille turisteille. Jos olet joskus haaveillut yrittämisestä Lapissa sesonkiaikana, kannattaakin tutustua seuraaviin vinkkeihin. Koskaan ei nimittäin tiedä, milloin seuraava miljoonan euron idea syntyy!

Yrittämisen ei tarvitse olla sesonkipohjaista

Kuka sanoi, että sinun tulisi tyytyä ainoastaan yhteen sesonkiin, kun Lapissa riittää nähtävää ja koettavaa lähes vuoden ympäri? Mikäli haluat harjoittaa mahdollisimman tuottoisaa bisnestä, suosittelemme keksimään ideoita, jotka pysyvät tuottavina säästä ja vuodenajasta riippumatta. Yksi tällainen on esimerkiksi kalastus, jota voi harrastaa vuoden ympäri. Lapissa riittää kalastettavaa niin kesällä kuin myös talvellakin. On toki luonnollista, että kalastaminen mielletään usein kesäharrastukseksi, mutta mitäpä jos antaisit tuleville asiakkaillesi sellaisen talvisen kalastuskokemuksen, jollaista he eivät ole koskaan aiemmin kokeneet?

Maailma on pullollaan erilaisia tapoja kalastaa talvella ja yksi miellyttävimmistä on eräänlainen teltta / koppi, joka asennetaan tai rakennetaan jäähän tehtävän reiän ympärille. Reiästä pääsee kalastamaan, mutta samalla voit istua kamiinalla lämmitettävässä kopissa ja nauttia kalastuksesta. Kyseistä ideaa on mahdollista jalostaa vaikka kuinka pitkälle, vain sinä voit olla omien ideoidesi esteenä!

Ole rohkea ja ota teknologia mukaan tuotteidesi tueksi

On totta, että Lappiin tullaan usein katsomaan ja nauttimaan luonnon antimista. Tämä ei tarkoita sitä, ettetkö voisi käyttää teknologiaa edistääksesi tuottavuutta. Tällä hetkellä moni Lapissa tarjottavissa palveluista on vielä ns. “off grid” -tyyppisiä eli ne eivät juurikaan tarjoa teknologian mukavuuksista nauttiville turistille kovinkaan paljon erikoisuuksia. Toistaiseksi markkinarakoa on siis tarjolla sellaisille yrityksille, jotka pystyvät tarjoamaan turistille elämyksiä luonnon helmassa unohtamatta kuitenkaan teknologian tuomia hyötyjä. Varsinkin virtuaalitodellisuuden kehittyessä aukenee uusia mahdollisuuksia yhdistää erilaisia elementtejä perinteisen Lapin matkailun eheyttämiseksi.

Teknologian käyttämisestä turismissa on monia esimerkkejä esimerkiksi nettikasinoiden puolelta. Turisteille kohdennettuja kolikkopelejä on nimittäin jo julkaistu useampikin, ja nämä yleensä poikkeuksetta sisältävät Lappiin tai Suomen luontoon liittyviä teemoja. Eläimet kuten sudet, hirvet ja karhut ovat yleensä symbolisesti keskeisessä asemassa näissä peleissä. Kattava pelivalikoima takaa sen, että Lapin luonnonystäville löytyy pelejä vaativampaankin makuun. 

Aloittelevan Lappi-yrittäjän muistilista

Mikäli haluat lentävän lähdön mahdolliselle uudelle urapolullesi, ota nämä hyödylliset vinkit talteen!

Tunne kohderyhmäsi

Mikäli Lappiin sijoittuvassa yrityksessäsi on tarkoitus palvella esimerkiksi alueen paikallisia yrittäjiä, muista, että lappalaiset ovat hyvin erilaisia persoonia siihen mitä esimerkiksi Etelä-Suomessa kohtaat. Lappalaisten luottamus on voitettavissa rehellisyydellä sekä rennolla  lähestymistavalla. Paikallisia yrittäjiä ei kannata siis välttämättä lähestyä myynti-dekki kädessä vaan aloittaa keskustelu ns. “mies miehelle” -periaatteella.

Testaa markkinasi

Ennen kuin sijoitat omia rahojasi ideaan tai hankkeeseen, testaa ideasi toimivuus ensiksi. Aivan kaikkea ei pysty tietenkään etukäteen testaamaan, mutta erilaisten markkinatutkimusten ja kyselyiden teettäminen oikealle kohderyhmälle saattaa säästää sinulta huomattavia summia rahaa ja harmaita hiuksia.

Onnea matkaan!

Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *